Vihdoinkin sain kasattua jotakin jouluisia juttuja Nurmelaan,
Jouluratsastuksesta tuli räpsäistyä kuvia myös
Ihan näin selvennyksenä kerron että kärryjen kanssa oleva poni on ''poro'' ja ajuri ''lumiukko'',Pienen shetlanninponin selässä on ''tonttu'' ja valkoinen tamma pääsi etuasemaan Lucia neidon ratsuna
Tallissa joukkuo odotti glogi ja piparit! <3
Sain kyhättyä jonkin näköisen kuusen vanhasta
hajonneesta joulukoristeesta,arkku löytyi tiimarista,
mutta maalasin sen jouluisemmaksi, mutta kiitos älyni
maalasin asioita väärälle puolelle arkkua XD
Näihin jouluisiin tunnelmiin jäämme ainakin hetkeksi.
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Idea pulassa
Noniin, ideoiden puute vaivaa pahasti :( Ostin sellaisen teline suurennoslasin. Sen avulla on helpompi tehdä tarkkoja maalauksia tai muuta sellaista.
Suunnittelin tekeväni kuusen Nurmelan tallitupaan, löysin hyvän vinkin että tekisin kuusen piipunkrassista mutta minulla ei ole sitä, enkä viitsi pyytää kyytiä timariiriin :b
Ajattelin jospa voisin tehdä sen vihreästä silkkipaperista, tai hakisin katajan pätkäsen ulkoa, kataja tuntui parhaalta idealtamutta se kuihtuisi liian helposti, vai kuihtuuko? lisäksi löysin vanhan pikkuisen nukkekotiarkun josta suunnittelen maalaavani jouluisen juttusen ;) kynttilöitä ja muuta sälää on tehty
Kuvan laatu on jotain surkeata mutta lyhty on tehty foliosta <3
katsotaan saanko mitään muuta aikaiseksi ^-^

tiistai 13. joulukuuta 2011
Ongelmat
Joulu on jo ensi viikonloppuna! >.< Ongelmaksi tuleekin taas jokavuotinen pulma liittyen nurmelaan... Joulun näkyminen nurmiksella! Nurmelassa on sammal lehtiset puut ja nurmikko. Ajattelin laittaa pumpulia lumeksi mutta sitten kohtasin yleisen ongelman, puut ovat liian kesäsiset! niissä on lehdet joita ei oikein viitsi vaihtaa pois koska se sotkee liikaa, pumpulia tietenkin voisi laittaa niiden päälle mutta silloin sammal takertuu pumpuliin jolloin sitä on vaikeaa saada pois. Ideoita? Viimevuoden talvitunnelmat kuvattiinkin ulkosalla.
Sää suosi kuvaamista aika hyvin! joten tuli räpsittyä aika paljon kuvia mutta kaikkia en jaksa laittaa ^-^
Olisin laittanut yhdet tooosi söpöt kuvat tänne mutta en enää löydä niitä ;( jos löydän, laitan :) laitan aika paljon kuvia koska tykkään itse katsella muiden blogeissa kuvia, kuva nääs kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ;)

maanantai 12. joulukuuta 2011
kesätunnelmaa keskellä talvea
Tuli tässä mieleen kesästä tallijuttuja ja nurmelan kesäheppoja :) oli aika aurinkoinen päivä joten oteltiin kuvia näistä pikku kavereista samalla laitan hiukan tietoa.
Twistin este fiilikset <3
Nimi:Twisterr Twise
Lempinimi:Twisti
Rotu:Risteytys
Skp:Tamma
Väri:Leipard
ikä:8v
kalipeeri:Poni
Omistaja:Sanni Mäkinen (ratsastaa kuvassa)
Arvon herra kävelyllä
Nimi:Chopen
Lempinimi:Copsi,Chop
Rotu:Dartmooninponi
Skp:Ori
Väri: Punarautias
Ikä:6v
kalipeeri:Poni
Omistaja: Nurmelan tila
Pikkumies kesälaitumella :)
Nimi: Knoky of rambel
Lempinimi:knoky, rape
rotu: Andaluusialainen
väri:Voikko
skp:ori
ikä: 4kk >3<
kalipeeri:lämminverinen (kevyt)
Omistaja:Nurmelan tila
Saatan myöhemmin laittaa lisää tietoja muista hevosista (ehkä huomenna)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Joulua odotellessa
Joulu on jo lähellä ja tänään olen tehnyt kaiken laista
etsin hyviä tietoja ahaltek-hevosista koska itse kustormoimani sleich ahaltek hevonen tarvitsi tiedot jos ilmoittaisin sen joskus Finnish Model Horse Collektors:in kilpailuihin,tässä pikku herra poseeraa blogia varten <3
Nimeä en ole päättänyt mutta jotain lähellä nimeä Bukefalosta, nimittäin Alexanteri suuren hevonen Bukefalos oli toden näköisesti Ahaltek. Muita tietoja tässä
Nimi:?
Skp: Ori
Ikä: 5v
Omistaja: Ratsutila Nurmela
Väritys: Mustanvoikko
Merkit:Läsi ja pitkät sukat kaikissa jaloissa
kalipeeri:Lämminverinen
Koulutus:este,koulu ja matkaratsu
Harja/Häntä: Hiilenmustat
Herran värissä kuuluisi tulla esille pieni metallinen kiilto kuten ahaltekeillä kuuluukin mutta näkyykö? osaavat vastatkaa. :)
Lisäksi tein satulan ja suitset, se olikin sitten muutamantunnin urakka, nahat hommasin vanhasta sohvasta jolle ei ollut mitään käyttöä, Glory kantaa satulaa hyvillä mielin
sopii kuin nenä päähän <3
Hauskaa iltaa kaikille lukioille! :)

torstai 28. heinäkuuta 2011
Let's go!
Vihdoin ja viimein jaksoin taas alkaa pitää plogiani yllä,tämä pieni rakennelma sai alkunsa vuoden 2010 kesällä, kunnes se valmistui vuoden 2011 kesällä viimein, talliin on kumminkin tullut (10,12,2011 pahoittelen että päivät vammaa) eilen viimein valkoinenpuuaita ja sitä ennen kesällä kiviaita tuli valmiiksi
Sanon kumminkin jo nyt että jos sinun mielestäsi muovihepoille pahviläjöjen tekeminen on vastenmielistä tai jotain, pyydän ettet tuuppaa kommenttejasi täyteen negatiivista palautetta :/ Jokatapauksessa on kivaa aloittaa plogitus, saatan välillä antaa vinkkejä niitä kaipaaville ja varsinkin niitä kysyville >3<

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)